keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Reissusta kotiuduttu, postauksia tulossa! :)

Pahoittelut hiljaisuudesta vielä tälläkin viikolla. Nyt ollaan jo kotiuduttu kunnolla reissusta ja mies palasi jo heti maanantaina töihin.. Vähän hullu sanon minä, itsellä on nimittäin vieläkin kellonajat ja ryhtmit ihan päälaellaan :D En todellakaan olisi halunnut mennä töihin vielä! Onneksi mulla on siis tämä viikko vielä lomaa :) Häämatkamme oli ihana! Siitä haluaisin kauheasti kirjoittaa, mutta ensin haluaisin saada aikaiseksi hääpäiväkertomuksen pienissä osissa. Mulla on ihan huono omatunto kun kaikki ovat kovasti jo kirjoitelleet omista hääpäivistään ja itse en ole saanut mitään aikaiseksi.. Huono tekosyyni on, että odotan, että veljeni saa kaikki loputkin kuvat muokattua, ja saisin tehtyä kuvallisia postauksia. Tosin oikeasti esimerkiksi kampaajaosuudesta voisin ihan hyvin jo kirjoitella, koska sieltä ei ole kuin itseottamiani kuvia.. Hääpäivä oli tähänastisen elämäni ihanin päivä ja kaikki meni mielettömän hyvin, silti en jostain syystä löydä tällä hetkellä halua kirjoittaa siitä. Mutta jaksattehan vielä hetken odottaa, että jaksan kiskoa itseni takaisin arkeen ja saisin edes pienen inspiraation kirjoittaa :) Lupaan ja vannon, että saan ensimmäiset kirjoitettua tällä viikolla!

Tässä kuitenkin jo pari kuvaa häämatkaltamme, lisää tulossa ;)




perjantai 12. heinäkuuta 2013

Huomenna!!

Se olis nyt sitten viimeinen ilta neitinä :) Huomenna klo 15 ja risat olen jo rouva L <3
Maanantaina lähdetäänkin sitten häämatkalle, joten voipi olla, että kirjoittelen seuraavan kerran vasta yli kahden viikon kuluttua. Jos näin käy, haluan nyt toivottaa ihania häitä kaikille tällä, ensi tai sitä seuraavilla viikoilla avioituville! <3
Nyt tämä neiti painuu viimeisille unille neitinä ;)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Sääennusteita

Sääennusteet lauantaille senkun paranevat! Ainakin Ilmatieteenlaitoksen mukaan :)



Myös ensimmäiseen häämatkakohteeseemme New Yorkiin on luvattu ensi viikolle hyvää säätä! <3 Noin 30 astetta (86-89 farenheitia) ja aurinkoista tai puolipilvistä.

Nyt kun tämä flunssa vielä väistyisi niin voisi alkaa nauttia hääpäivän ja -matkan odotuksesta ^^

Kipeän morsiamen yöpostaus

Heräsin hieman klo 3 jälkeen enkä ole saanut enää unta. Kurkku on kuin hiekkapaperia ja nokka ihan tukossa. Aika tyypillistä.. Sairastun paria päivää ennen häitä.. Toivottavasti olisin edes jonkunnäköisessä kunnossa lauantaina. Keitin juuri itselleni teetä ja yritän saada konetta toimimaan. Konetta jolta pitäisi huomenna saada tulostettua kirkko-ohjelmat ja juhlan ohjelmalehtiset. Mikään ei näköjään oikeen suju näin aamuyöstä :D No jospa tee auttaisi, ja saisin ehkä nukuttuakin vielä muutaman tunnin. Asiat voisivat näyttää positiivisemmilta päivänvalossa :)

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Hääviikon ohjelmaa

Eilen alkoi tosiaan ns. meidän hääviikko. Aika hurjaa :) 

Ma 8.7. ohjelmassa oli tanssiharjoitukset, pakkaamisen aloittaminen, kirkko-ohjelman teko, floristille soittaminen, kirkkoon soittaminen ja illalla istuttiin meillä iltaa kaasoni ja bestmanien kanssa, syötiin ja käytiin läpi tärkeitä asioita hääpäivää ajatellen. 

Ti 9.7. eli tänään täytyy siivota auto, tehdä juhlaan ohjelmalehtinen, harjoitella häävalssia ja illalla menen syömään ystäväni S:n kanssa. Miehellä on samoihin aikoihin varattu aika parturille.

Ke 10.7. suunnittelimme tekevämme loppuun istumajärjestyksen ja pöytäkartan. Iltapäivällä käymme kuvaajan (veljeni) kanssa juhlapaikalla ja kirkolla katsomassa hyviä kuvauspaikkoja. Tämän jälkeen suuntaamme vanhemmilleni, jonne tulee myös kaasoni. Tarkoituksena olisi siis viimeinen pukusovitus ennen häitä. Sen jälkeen tulostamme sekä kirkko-ohjelmat että ohjelmalehtiset vanhempieni luona lasertulostimella.

To 11.7. mulla on ripsihuolto klo 11. Sen jälkeen täytyy käydä vaihtamassa rahaa ja pakata. Ihan varmasti tulee myös kaikenlaista muuta tekemistä ja hoidettavaa, mitä en ole edes osannu ajatella.

Pe 12.7. juhlapaikan koristelu yms. Valmistautumista seuraavaan päivään ja rentoutumista. Ehkä viimeiset valssitreenit.

La 13.7. minä ja kaasoni kampaajalle klo 7:45. Mies ja bestmanit hakevat kukat klo 10, ja menevät valmistautumaan ja laittamaan paikat kuntoon juhlapaikalla. Koristelevat myös hääauton, kunhan hääauto saapuu paikalle. Puolenpäivän aikoihin me saavumme kaasoni kanssa kartanolle ja pukeudumme. Sen jälkeen aloitamme kuvaukset. Noin klo 14:30 siirrymme kirkolle, ja yritämme Kristan kanssa pujahtaa sisään huomaamattomasti, mikäli kirkolla jo on porukkaa. Ja siitä se sitten lähtee <3

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kamala uni

Näin viime yönä aivan hirveän unen, tai oikeammin painajaisen. Kaikki meni vihkitilaisuudessa hyvin, kirkko oli oikea ja oltiin mielettömän onnellisia. Kirkon jälkeen me emme kuitenkaan jostain syystä menneet vieraiden kanssa juhlapaikalle ollenkaan, vaan ajoimme johonkin vanhalle maatilalle. Vieraat menivät siis kuitenkin sovitusti juhlapaikalle. Myös serkkuni tuli miehensä kanssa maatilalle, ja ideana oli kai laittautua erikseen valmiiksi juhlaa varten. Tämä kuitenkin venyi ja venyi, ja jäimme jostain syystä juhlimaan nelisteen maatilalle muiden vieraiden odotellessa meitä kartanolla. Jossain vaiheessa havahduin sitten siihen, että pitäisiköhän meidän lähteä tapaamaan myös muita vieraita. Silloin isäni ajoi pihaan kauhean vihaisena, ja kertoi, että oli jo aamu ja juhlat olivat jo loppuneet. Kaikki olivat kuulemma hirveän vihaisia. Siinä minä sitten yritin vielä kuumeisesti keksiä keinoa, jolla saisimme kaikki vieraat koolle ja aloitettua juhlat alusta..

No, onneksi niitä ei oikeasti ole vielä edes juhlittu. Täytyy muistaa viikon päästä ilmestyä vihkimisen jälkeen myös juhlapaikalle ;)

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Tienvarsikyltit yms. ja hääpäivän sääennuste

Enää viikko ja päivä ennen hääpäivää. Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu! Ensi viikolle jää vielä yhtä sun toista pientä hommaa, mutta aika hyvin ollaan onnistuttu siinä, että viimeinen viikko olisi suht rauhallinen. Miehellä olisi alkanut loma tämän päivän jälkeen, mutta toinen on hirveässä flunssassa ja kuumeessa, eli on sairaslomalla jo tänään. Toivottavasti tauti menisi nopeasti ohi. Mulla alkaa itselläni loma huomisen jälkeen.

Sunnuntaina luetaan meidän kuulutukset Leppävaaran kirkossa klo 10 jumalanpalveluksessa. Sen jälkeen olisi tarkoitus kutsua ainakin vanhemmat kahveille, mutta jos Jan on noin kipeänä, taitaa kahvittelut jäädä väliin..

Lupasin esitellä tienvarsikyltit, auton "Just married" -sydämen auton takalasiin ja saattepa nähdä kuvan myös osasta pöytäkoristelumateriaaleista :)




Lopuksi vielä vilkaisu hääpäivän sääennusteeseen. Ihan kivalta näyttää, kunhan sunnuntain sateet eivät tulisi hirveän etuajassa.. :) Mutta ehtiihän tuokin vielä muuttua.


keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Hääkuulumisia

Viimeisen viikon aikana on häiden eteen tullut tehtyä paljon, mutta yritän jakaa juttuja hieman osiin eri päiville. Nyt juttua ja kuvia kaunistautumisestani, nimittäin koekampauksesta ja hääkynsistä! :)

Kävin siis viime lauantaina koekampauksessa ja -meikissä Vilman Dolce Vitassa Albertinkadulla. Vilma oli todella mukava, ja ymmärsi heti mitä kampaukselta hain. Ja siitähän tuli aivan ihana:


Tämän jälkeen oli tottakai ihan pakko käydä sovittamassa myös pukua ja varmistaa, että kampaus sopii hyvin sen ja hunnun kanssa ;)





Eilen puolestaan kävin huollattamassa kynteni. Mulla on siis nyt noin kuukauden verran ollut geelaus oman kynnen päällä, ja eilen kynnet sitten huollettiin ja laitettiin upeiksi häitä varten. Olimme keskustelleet mallista ja koristelusta Kynsigallerian Annan kanssa jo edellisellä kerralla, joten sinne mennessäni päästiin lähes samantien työntouhuun. Kynsistähän tuli ihan mielettömän ihanat ja juuri sellaiset kuin olin ajatellutkin :) Kynsissä on siis geelaus ja ranskalainen manikyyri, ja nimettömissä valkoisia ruusuja ja "timantteja".